Kesä!

Kesä on vierähtänyt hurjalla vauhdilla ja yhtäkkiä ollaan jo heinäkuun puolivälissä! Monenlaista on ehtinyt tapahtua ja kilometrejäkin on kertynyt kohtalaisesti. Juhannusviikolla käväisin Lontoossa asti tuulettamassa päätä kaiken työn ja lähtövalmistelujen keskellä, sekä totuttelemassa ihmisvilinään. Kerrassaan erinomainen ja virkistävä reissu! Reissun jälkeen kesäviikonloput ovat puolestaan kuluneet vaihtelevasti sekä töissä että kesäjuhlilla.

Vaikka kesää on vielä mukavasti jäljellä, voinen jo tässä vaiheessa todeta, että kesän mieleenpainuvimman viikonlopun vietin Lohtajan evankeliumijuhlilla. Juhlat päättyivät lähettien matkaansiunaamiseen sunnuntain pääjuhlassa. Meitä uusia lähettejä siunattiin matkaan kolme ja lisäksemme uusille kausille työtä jatkamaan lähteviä lähetystyöntekijöitä. Viikonlopun, varsinkin matkaansiunaamisen aikana, itsekin ensimmäistä kertaa ehkä hieman tajusin että olen oikeasti lähdössä. Kyseessä lienee niin suuri elämänmuutos, että sitä on vaikea edes itse oikein käsittää etukäteen. Matkaansiunaaminen oli ensimmäinen konkreettinen lähtöön liittyvä asia.

Evankeliumijuhlaviikonloppu kaikkineen oli rohkaiseva ja siunaava kokemus. Lukuisat ystävät ja tuttavat, sekä myös minulle entuudestaan tuntemattomat henkilöt tulivat puheilleni toivottamaan siunausta uuteen työhön ja elämänvaiheeseen, muistuttamaan että en ole työssä yksin. Se oli ehkä kaikista puhuttelevinta sunnuntaisessa matkaansiunaamisessakin - takanani on lukuisa joukko rukoilijoita! Sen tieto tulee tarpeeseen aivan ylipäänsä, mutta varsinkin niinä hetkinä, jolloin arki uudessa maassa koettelee.

Lähtöön liittyvät käytännön järjestelyt etenevät tässä vaiheessa verkkaisesti vähän kerrassaan. Tavaroiden pakkaamista olen hieman jo aloitellut ja nurkkiin sekä kaappeihin kertynyt tavaramäärä lähinnä ahdistaa. Viisumihakemusprosessi on jo aloitettu, vuokra- ja sähkösopimus irtisanottu syyskuun alusta lähtien ja ilokseni voin todeta että nimikkoseurakuntiakin on jo neljä. Töitä nykyisessä työpaikassani ei ole jäljellä enää kuin muutama hassu päivä ennen kuin kolmen vuoden virkavapaani alkaa. Kuorolaisille ja seurakuntalaisille olen jättänyt jäähyväisiä oikeastaan pitkin kesää. Joka kerta näissä tilanteissa todennut, että jatkan seurakunnan työyhteydessä edelleen nimikkolähettinä, joten kuulumisia vaihdetaan säännöllisesti. Työpisteeni on tällä kertaa vain vähän kauempana kuin tähän saakka. :)

Nyt on vielä aikaa valmisteluille, perheen, sukulaisten ja ystävien tapaamiselle ja Suomen kesästä nauttimiselle. Sitten 2.9. pääsen matkaan ja uuteen kotiin Japaniin.

Järjesteltävää riittää!

Aika kuluu vauhdilla ja toukokuukin alkaa kääntyä pikkuhiljaa loppupuolelle. Nyt on nimet työsopimuksessa ja vähitellen alkaa myös hahmottua, mitä kaikkea täytyy huolehtia kuntoon ennen lähtöä. Viisumin ja kansainvälisen ajokortin hankinta, käynnit Kela:ssa ja verotoimistossa, pankki- ja postiasiat, rokotukset, hammaslääkäri, nettiliittymän ja sähkösopimuksen päättäminen, lähettirenkaan ja nimikkoseurakuntasopimusten hankinta ja vaikka mitä muuta. Kodin pakkaaminen on iso työ, mutta onnekseni olen esimerkiksi suurelle osalle huonekaluja löytänyt jo uuden kodin (kiitos syksyllä uuteen kotiin muuttavan pikkusiskon!). Kirjat ja astiat säilytykseen, lähes kaikesta muusta hankkiudun eroon tavalla tai toisella. Ai niin, autostakin täytyy hankkiutua eroon.

Huomaan aloittaneeni vähitellen myös jonkinlaista jäähyväisprosessia paikkojen ja ihmisten suhteen.  Jollain tavalla on aivan erityinen fiilis reissatessa lähemmäs tai kauemmas eri puolille Suomea ja kun viettää aikaa perheen, sukulaisten, ystävien ja tuttujen kanssa. Tajuaa, että nyt tämä kasvokkain näkeminen on vielä mahdollista ja suhteellisen helppoa, puolen vuoden päästä enää ei.  Mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan aion käyttää tilaisuudet hyväkseni liikkua ympäriinsä ja nauttia kesästä kaiken järjestelytouhun lomassa. Onneksi kesä tuntuu alkaneen jo nyt, ihanan lämpöisiä ja aurinkoisia päiviä on ollut!

Kuinkahan tästä selvitään?

Tänään olen aikani kuluksi tutkaillut ensimmäistä kertaa japanin kielen opiskelumahdollisuuksia ennen syksyn muuttoa. Kesäyliopistojen alkeiskursseille osallistuminen näyttäisi jäävän vain haaveeksi, sillä en pysty olemaan niin paljon läsnä tunneilla, kuin kurssin suorittaminen hyväksytysti vaatisi. Siispä ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee yrittää opetella alkeita itsekseen. Pikaisenkin selaamisen perusteella voi sanoa, että opiskelumateriaalia ja -sivustoja näyttäisi löytyvän mukavasti jo pelkästään suomen kielellä. Kun ajattelen kolmen kirjoitusmerkistön, kieliopin, erilaisten puhetyylien ja kaiken muun asiaankuuluvan opettelua, kämmenpohjani hikoavat. Onneksi kahteen ensimmäiseen vuoteen ei tarvitse keskittyä muuhun, kuin kielen (ja kulttuurin) opiskeluun. Onni on myös, että musiikinopiskelijana oli pakko edes jonkin verran opetella säännöllistä harjoittelua ja pitkäjänteistä työskentelyä. Siitä opista lienee hyötyä kielen opiskelussakin. Japanin opiskelu tuntuu melkoiselta haasteelta, mutta uskon että senkin suhteen voi soveltaa täällä viikoittain toimituksissa laulettavan virren säettä "Niin kuin päiväs, niin on voimas aina".

Askel tuntemattomaan

Pari päivää olen saanut totutella ajatukseen, että aivan oikeasti minusta tulee lähetystyöntekijä ja aivan oikeasti muutan reilun neljän kuukauden päästä maailman suurimpaan kaupunkiin. Päällimmäisinä tunteina ovat ilo, kiitollisuus, innostus ja (tuntemattoman) pelko. Ajatukset ovat lähinnä miljoonien kysymysten sekamelskaa, enkä oikein tiedä, mistä päästä alkaisin purkaa järjesteltävien asioiden vyyhtiä. Mitä tulee itse tehtävään ja työhön, tunnen olevani kovin pienellä paikalla. Lähetiksi ei lähdetä henkseleitä paukutellen, vaan rukoillen, Jumalan varaan jättäytyen, luottaen kaikessa Hänen huolenpitoonsa ja mittaamattomaan armoonsa. Tässä vaiheessa kristallisoituu myös se, että en voi lähteä työhön yksin, vaan tarvitsen rinnalleni lähettävän seurakunnan ja ihmiset, jotka rukouksin kantavat minua, työtäni ja elämääni Japanissa. Vaikka äskeinen kuulostaakin vain hurskaalta kristilliseltä kliseeltä, viimeistään tässä tilanteessa ymmärtää, että sitä se ei todellakaan ole. Tarvitsen lähettäjät. Tarvitsen juuri sinua ja rukouksiasi. Aivan oikeasti.